High Life (2018)

Eurooppalaisen auteur-elokuvan kuningattaren Claire Denis’n (Sodankylässä 2013) ensimmäinen englanninkielinen teos on syväluotaava scifi-essee elämästä, kuolemasta ja perisynneistä ympäristössä, joka rajaa fyysisen kokemuksen tiettyyn raamiin.

Ryhmä elinkautisvankeja miehittää avaruusasemaa, jonne heidät on lähetetty koekaniineiksi ihmiskokeeseen. Lääkäri Dibs (Juliette Binoche) johtaa laitosta periksi antamattomalla otteella ja keskiössä on Robert Pattinsonin vähäeleisesti tulkitsema Monte, yksi vangeista, jonka näemme kasvattavan hylätyllä aluksella tytärtään vauvasta teini-ikään. Tabuu, tabuu, väreilee Monten kehtolaulu aurinkokunnan kiertoradan tyhjyydessä. He ovat viimeiset eloonjääneet tapahtumista, joista kerrotaan takaumin tarinan edetessä.

Temaattinen kudelma on psykologisesti monisäikeinen, keskittyen ruumiillisuuteen, fyysisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin ja haluihin. Yhtä lailla High Life on visuaalisesti pysäyttävä, aina parakkimaisesta ulkokuoresta askeettisiin käytäviin ja aluksen sydämessä sijaitsevaan Eedenin puutarhaan. Teos kumartaa Tarkovskin ja **Kubrickin **suuntaan, mutta tarinan lihallisuus ja havainnointi on Denis’tä parhaimmillaan. (Milja Mikkola)

Pariisissa 1948 syntynyt Claire Denis vietti lapsuutensa Afrikassa. Noihin kokemuksiin hän on esikoispitkästään Chocolat (1988) alkaen palannut monesti. Afrikkaan, Ranskan muukalaislegioonalaisten pariin sijoittuu myös hänen uransa käännetyö Good Work eli Beau travail (Sodankylässä 2000), missä yhteydessä Denis löysi oman tekijänlaatunsa. “Naisohjaajaksi” häntä ei voi leimata: hän kuvaa useimmiten miesten – ja yleensä tummaihoisten – maailmaa, kuten suurenmoisessa 35 Shots of Rumissa (Sodankylässä 2010) mustan junankuljettajan ja hänen tyttärensä suhdetta Pariisissa. Ohjaajaksi Denis kouliintui mm. Dusan Makavejevin (Sweet Movie), Wim Wendersin (Berliinin taivaan alla) ja Jim Jarmuschin (Down By Law) apulaisena.