Jääkärin morsian (1931)

  • draama
  • 1t 41min

Taidemaalarinakin tunnetun Kalle Kaarnan filmatisointi Sam Sihvon vuoden 1921 laulunäytelmästä Jääkärin morsian oli ilmestymisvuotensa toiseksi menestynein kotimainen elokuva. Se myös esitteli filmissä alkuperäisellä sukunimellään Brännäs esiintyneen, Mustikkamaan kesäteatterissa oppia saaneen Tauno Palon debyyttiroolissaan.

Vaikka Jääkärin morsianta kutsuttiin aikansa mainosjulisteissa ”suur-äänielokuvaksi”, esitetään mykkänä filmatun teoksen repliikit kuvien väliin sijoitettujen tekstiplanssien kautta. Musiikin ohella ääni rajoittuukin muutamia kohtauksia terästäviin jälkisynkronoituihin laulunumeroihin. Kurt Jäger vastasi Jägerton-menetelmällään jälkimmäisistä, musiikki ja tehosteet puolestaan äänitettiin Nordisk Tonefilmin tiloissa Kööpenhaminassa. Elokuva sai ensi-iltansa samana päivänä kuin Valentin Vaalan täysmykkä Laveata tietä.

Vaikkei Kaarnan elokuva ole ryssittelynsä tai eräänä roistona esiintyvän koukkunenäisen juutalaisen vuoksi poliittisesti kovinkaan korrekti, on esimerkiksi Peter von Bagh maininnut, ettei sen taistelukohtauksissa nähtävän kaaoksen esittäminen enää onnistuisi yhdeltäkään ohjaajalta yhtä luonnollisesti. Saksaan kouluttautumaan lähtevien ja Suomeen 1918 palaavien jääkärien isänmaallista paatosta uhkuva tarina filmattiin vielä toistamiseen 1938, tällä kertaa Suomi-Filmin ja Risto Orkon toimesta. (Joonatan Nikkinen)

Director

Kalle Kaarna

Screenplay

Kalle Kaarna

Writer

Sam Sihvo

Cinematography

Heikki Aho

Cinematography

Björn Soldan

Editor

Kalle Kaarna

Production Designer

Kalle Kaarna

Production Designer

Väinö Hukka

Sound

Kurt Jäger

Producer

Hugo Stenlund

Kieli

suomi

Tekstitys

suomi

Maa

Suomi

Tuotantoyhtiö

Sarastus Oy