Pebbles (2021)

  • draama
  • 1t 15min

Jälleen uusi kuuma päivä Arittapattin piskuisessa kylässä syrjäisellä Tamil Nadun maaseudulla. Kuivuus on tehnyt maiseman karuksi. Maanviljelijät näkevät elämänsä tuhoutuvan. Miehet lyövät korttia tuntikausien ajan. Naiset koettavat pitää perheittensä pientä maailmaa koossa. Väkivallan uhka leijuu alati ilmassa. Ganapathyn vaimo oli saanut kyllikseen väkivaltaisesta miehestään ja paennut vanhempiensa turviin. Nyt Ganapathy haluaa vaimonsa palaavan takaisin. Hän ottaa nuoren poikansa mukaan tien päälle – matkalle, josta on muodostuva yhteinen löytöretki…

Pebbles on ensimmäisestä kuvasta lähtien omaperäinen elokuva: todellista herkkyyttä loihtimassa esiin valoisaa ja pahaenteistä energiaa. Ja samalla Pebblesin ohjaustyössä on elokuvissa näinä aikoina harvoin nähtävää vähäeleisyyttä – missä tahansa. Koska elokuva on muutostarina, ei katsojan pitäisi koskaan olettaa tietävänsä, mistä se kertoo ja minne se johtaa – se kääntyilee ja kiemurtelee tarjoten uusia oivalluksia toisensa jälkeen, kohtaus kohtaukselta lisääntyviä psykologisen syvyyden uusia tasoja ja poliittisia havaintoja. Ihastelkaa myös debytanttien Chellapandin ja Karuththadaiyaanin poikkeuksellisen hienoja roolisuorituksia. He kantavat elokuvaa paljon pelkästään tavalla, jolla liikkuvat ja katsovat – kiireisellä askelluksella ja kasvoihin uurtuneella tuskalla. Jopa tamilielokuvan maailmanluokan standardeilla mitattuna: tämä on ainutlaatuinen helmi!

P.S. Vinothrajilla on todellisen auteurin kantakirja: Hän työskenteli DVD-myymälässä, jossa tapasi tamilielokuvien tuotantomaailman luovia hahmoja. Ohjaaja Sarkunam otti Vinothrajin suojatikseen tarjoten hänelle käytännön kokemusta apulaisohjaajanaan; ohjaaja Raghavan pyysi hänet pieneen rooliin elokuvassaan Manja Pai (2014) erään tähtiohjaajan taas ojentaessa auttavan kätensä Pebblesin tueksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Näin tamilielokuvateollisuus kasvatti ja ravitsi Vinothrajia ymmärtäen, että todellinen lahjakkuus tarvitsee tukea! (Olaf Möller)

Director

P.S. Vinothraj

Screenplay

P.S. Vinothraj

Cinematography

Vignesh Kumulai

Cinematography

Jeya Parthiban

Editor

Ganesh Siva

Production Designer

Njan Oodu

Production Designer

Sinju

Sound

Hari Prasad

Producer

Nayanthara

Producer

Vignesh Shivan

Kieli

tamili

Tekstitys

English

Maa

Intia

Tuotantoyhtiö

Rowdy Pictures

Bonusmateriaali

Pebbles - Olaf Möller introduction
5min

Olaf Möller esittelee elokuvan