Taistelu Heikkilän talosta (1936)

  • Teuvo Tulio
  • 9min

Lauri Piispan alustuksen aiheesta pääsee katsomaan joko käynnistämällä elokuvan ja valitsemalla oikean ylänurkan valikosta “Included Extras” tai alempaa tältä sivulta kohdasta “Bonus Content”.

Teuvo Tulion esikoisohjaus Taistelu Heikkilän talosta (1936) oli Adams Filmin ensimmäinen äänielokuva. Se perustui vuosisadan alussa julkaistuun Johannes Linnankosken samannimiseen novelliin. WSOY julkaisi vuonna 1936 novellin uusintapainoksen, jonka kuvitus oli Tulion elokuvasta. Kuvaajana toimi Erik Blomberg, joka teki Tuliolle myös seuraavat elokuvat Nuorena nukkunut (1937) ja Kiusaus (1938).

Regina Linnanheimo esitti Heikkilän talon tytärtä Annia, jonka sydämen valittu on talon renki, Väliportin Matti (Pentti Viljanen). Anni joutuu kuitenkin isänsä (Heikki Tuominen) pakottamana vaimoksi Erkkilän Toivolle (Matti Lehtelä), joka osoittautuu väkivaltaiseksi alkoholistiksi. Leevi Madetoja sävelsi ainoana elokuvatyönään musiikin, josta hän muokkasi samana vuonna sarjan Maalaiskuvia. Käsikirjoittaja Yrjö Kivimies teki sovituksen yhdessä ohjaajan kanssa. Kertomuksen rakennetta pehmennettiin prologilla ja kertojaksi valikoitui Väliportin Matti.

Elokuvasta on säilynyt vain noin kahdeksan minuutin mittainen kehyskertomus; kopiot tuhoutuivat Adams Filmin tulipalossa 1959. Tulion myöhäisempi työ Intohimon vallassa (1947) on rakenteeltaan vastaava toisinto Heikkilän talon tarinasta, mutta renki on muutettu kyläsepäksi. Pääroolissa nähdään niin ikään Regina Linnanheimo. (Mia Öhman)

Director

Teuvo Tulio

Screenwriter

Teuvo Tulio

Screenwriter

Yrjö Kivimies

Cinematography

Erik Blomberg

Editor

Teuvo Tulio

Production Designer

Jan Tschiftschis

Composer

Leevi Madetoja

Producer

Abel Adams

Language(s)

Finnish

Bonus Content

11 mins
Mestariluokka: Suomifilmin kadonneet aarteet

Mestariluokka-alustus: Lauri Piispa

Our Main Sponsors